Mikon esittely

Piraattipuolue

Piraattipuolueen ohjelma Espoossa

Mikon vaaliteemat ja puheet Espoossa

Piraattipuolue

Piraattipuolue on suomalainen tietoyhteiskunta- ja kansalaisoikeusmyönteinen puolue, jonka jäsenenä olen ollut keväästä 2012 asti ja jonka listoilta olen ehdokkaana syksyn 2012 kunnallisvaaleissa Espoon kaupunginvaltuustoon. Puolueemme pyrkii lainsäädännön kautta vaikuttamaan tekijänoikeus- ja patenttilainsäädännön epäkohtien korjaamiseen, vastustaa Internetin sensuuria ja haluaa vaikuttaa myös kuntapolitiikassa järkevän ja taloudellisen hallintotavan toteutumiseksi.

Pääkaupunkiseudulla Piraattipuolue kannattaa yhteisten metropolialueen seutuhallintomallien selvittämistä, toimivaa joukkoliikennettä ja asuin- ja liikealueiden kaavoituspolitiikan suuntaamista niin, että huomioidaan ensisijaisesti kohteiden saavutettavuus raideliikenneyhteyksin. Haluamme myös suojella tärkeitä pääkaupunkiseudun luontoalueita, Nuuksion järviylänköä, Sipoonkorpea sekä Helsingin ja Espoon keskuspuistoja avohakkuilta ja asuinalueiden kaavoitukselta niiden päälle.

Kiinnostuneet voivat tutustua elokuun alkupuolella 2012 ilmestyneeseen metropoliesitteeseemme , viheralue-esitteeseemme , Uudenmaan piirin yleisesitteeseemme ja kunnallisvaaliohjelmaamme Espoossa.

Uudenmaan Piraateilla, jonka aktiivina toimin, on myös oma Facebook-sivunsa, jolla julkaistaan säännöllisesti tietoa vaalitapahtumista sekä etukäteen että jälkikäteen kuvamateriaalin ja raporttien muodossa.


Uudenmaan Piraattien ohjelmaesitteet, mukaanlukien ehdokkaan oma esite