Mikko Nummelin

Avainsana: eläkkeet

  • Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Viimesijaisia etuuksia ei ole varaa korvata samansuuruisella perustulolla

    Verkkopalvelu X:n keskusteluissa suosikkiaiheena ovat työ- ja yrittäjäeläkkeet ja kuten aikaisemmissa kirjoituksissani olen todennut, monet eivät Suomen nykyisistä eläkejärjestelmistä pidä. Sosiaalivakuutusmallinen eläketurvamme on verraten edullinen pieni- ja keskituloisille työntekijöille, mutta taloudellisesti rasittava työnantajille ja osalle yrittäjistä. Vapaaehtoiset vakuutusmallit tai sosiaaliturvatilimallit eivät sovellu pienituloisille, koska ongelmana on suuri vaara rahojen ehtymisestä edunsaajan vielä eläessä, mahdollisesti jo varhain eläkkeen nostamisen alettua.

    Kun eläkkeestä ja sosiaaliturvasta puhutaan, monet nostavat keskusteluun perustulon, jolla voitaisiin korvata tai paikata eläkejärjestelmän lisäksi työttömyys- ja työkyvyttömyysturvaa. Monesti vastikkeettomaksi tarkoitetun perustulon suuruutta pyritään sovittelemaan sen mukaan, mikä on toimeentulotuen perusosan, työmarkkinatuen tai takuueläkkeen taso, jolloin liikutaan 500-1000€/kk hintahaarukassa. Tällainen järjestelmä olisi kuitenkin valtiontaloudelle liian kallis.

    Nykyisellään vähimmäisetuutta voi anoa, mutta se tapahtuu eri tavoin tarveharkintaisesti. Kansaneläkettä varten pitää eläkeiän olla täyttynyt, mikä sulkee saajien joukosta pois työikäiset. Takuueläkkeeseen pätee muuten sama, mutta työeläkkeeksi kertyneen osan maksaa eläkerahasto eikä valtio. Työmarkkinatukea ei makseta ennen kuin ansiosidonnaisen päivärahan maksatus on ohi ja hakija joka tapauksessa ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Ansiosidonnainen etuus myöskin maksetaan työttömyyskassasta eikä valtion rahoista. Toimeentulotuen maksatus tunnetusti on saajalleen kaikkea muuta kuin onnea ja autuutta, hakija on hyvin raskaasti tilivelvollinen tuloistaan ja omaisuudestaan ennen myöntävää päätöstä.

    Tästä siis tullaan siihen, että vaikka teoriassa pitkään työelämän ulkopuolella ollut voi päästä käsiksi anomuksilla pienimpään vähimmäisetuuteen, eri etuuksia koskevat seulat karsivat useimmat pois näiden piiristä kokonaan, jos on vaikka osa-aikaistakin työtä. Kulut eivät ole niin suuria kuin valtiolle aiheutuisi vastikkeettomasta perustulosta.

    Aikanaan vuoden 2012 kuntavaaleissa en vielä kuulunut nykyiseen puolueeseeni sosialidemokraatteihin vaan vaikutin sittemmin lakkautetussa Piraattipuolueessa. Ohjelmassamme oli vastikkeeton perustulo ja tuolloin pääsin tekemään vaalikampanjan alla omia laskelmiani vastikkeettoman perustulon realistisesta tasosta, mikäli sellainen tulisi jostakin syystä käyttöön. Lähtökohdiksi otin Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan budjetin ja jaoin määrän työ- ja eläkeikäisen väestön määrällä. Laskutoimituksen tulos oli suunnilleen 15 mrd / 4 milj, eli alle 4000 € vuodessa, mikä on runsas 300 € kuukaudessa. Sekään ei kuulosta kovin runsaalta perustulolta, mutta suuruusarviota pienentäisi entisestään se, että STM:n hallinnonalan menoista suurin osa on terveydenhoitomenoja, joista niistäkin suuri osa ikääntyneelle väestölle.

  • Sukupuolten tasa-arvosta säästämisestä

    Viime aikoina on lähinnä vakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murron alustuksesta alkanut keskustelu aikuisten hoivavastuusta ikääntyneistä vanhemmistaan. Keskusteluissa on selkeästi ilmennyt, että nämä hoivavastuut kasautuisivat enimmäkseen naisille, joiden ansiotyössä käymisen mahdollisuudet hankaloituisivat. Tarkoituksena olisi ilmeisesti se, että taloudellisesta elatuksesta ja rahan tuomisesta perheen pöytään vastaisi ainoastaan mies, mikäli olisi riittävän hyvätuloinen ja elatusvastuu puolisosta olisi nykyistä ankarampi. Keskusteluissa on tuotu esiin myös perheverotus, joka tarkoittaisi sitä, että puolisoiden bruttotulot laskettaisiin yhteen ja veroa maksettaisiin ikään kuin kummankin puolison oma palkka olisi puolet yhteispotista. Jos puolisoiden palkkaero olisi edes keskinkertainen, niin tämän ja progression vuoksi heikompituloisen puolison, joka useimmiten on nainen, ei kannattaisi tehdä ansiotyötä.

    Näissä on motiivina säästöjen lisäksi mahdollisesti perheen perustamisen helpottaminen ja enempien lasten saanti. Kuitenkin sivuseurauksena pienten lasten äidit jäisivät työelämän ulkopuolelle ja keski-ikäiset naiset myöhemmin, mikäli hoitovastuita tulee omista vanhemmista, jolloin eläkettäkään ei kerry. Tällainen ajatustapa on vieras pohjoismaisille hyvinvointiyhteiskunnille, joissa korostetaan sukupuolten tasa-arvoa, vaikka tällaisia rakenteita näkee muualla maailmalla myös EU:n sisällä. Ja jos naisten ansiotyöura on hankala, korkeakouluttautumisestakin tai miesvaltaisiin ammatteihin kouluttautumisestakin voi sellaista tulla. Opintovelkojen maksua varten olisi hyvä, jos opintojen jälkeen saisi myös palkkaa.

    Sekä oikeiston että vasemmiston radikaalit ehdotukset työelämä- ja sosiaaliturvauudistuksista saattavat kummuta eräästä yhteisestä lähtökohdasta, joka on toivottomuus saada Suomessa työllisyysastetta parannettua ja julkista taloutta oikaistua. Siihen tarjotaan oikeiston puolelta usein tätä tinkimistä sukupuolten tasa-arvosta ja vasemmiston puolelta perustuloa ja perintöjen, ansiotulojen ja omaisuuksien konfiskatorisen suurta verotusta. Oikeiston puolelta näkyy myös enemmän pelko siitä, että nuorten miesten työttömyys olisi yhteiskunnalle kaikkein vaarallisinta lajia olla työelämän ulkopuolella. Jos työelämän ulkopuolelle voi siivota perheenäitejä tai eläkeläisiä muunlaiselle statukselle, sitä pyritään käyttämään.

  • Monet eivät ymmärrä eläkejärjestelmän tarkoitusta

    Jos on sanottu, että perintövero on kaikkein inhotuin vero (mitä se ei todennäköisesti ole, koska se kohdistuu vain vähemmistöön kaikista perillisistä!), niin vielä selvemmin ilmenee esimerkiksi verkkopalvelu X:ssä ja mielipidekirjoituksissa, että yrittäjän eläkemaksu YEL on varmaan kaikkein inhotuimpia sosiaalivakuutusmaksuista. Tämän lisäksi pienet ja keskisuuret työnantajat harmittelevat myös työntekijän eläkemaksujen TyEL kokonaissuuruutta kun työntekijä- ja työnantajamaksut lasketaan yhteen. Sekä TyEL että YEL ovat karkeasti ottaen noin neljäsosa kaikista työtuloista.

    Sanna Marinin hallituskaudella yrittäjän eläkejärjestelmää uudisteettiin niin, että yrittäjä ei saa vapaasti ilmoittaa haluamaansa työtuloa vaan eläkevakuutusyhtiö esittää siitä oman arvionsa, joka sitoo yrittäjää, jos siitä ei valita. Arvio perustuu yrittäjän tekemän työn arvoon ikään kuin sen tekisi palkattu työntekijä. On kuitenkin rajoitettu, ettei työtuloa saa tarkastaa useamman vuoden määräaikana 4000€ suuremmaksi kuin aiemmin ilmoitettu työtulo, jos yritys on perustettu ennen vuotta 2023. Tällä on haluttu välttää yrittäjän kassavirran kannalta kohtuuttomia tilanteita, mutta monille se ei tunnu riittävän.

    Joidenkin yrittäjien käyttämä perustelu haluttomuudelle maksaa eläkevakuutusmaksua on se, että saman saisi muka tuottamaan paremmin itse sijoittamalla, mainiten joitakin yli normaalin hintakehityksen poskettomasti ylittäviä summia kuten 10% vuosituottoja. 10% ”vuosituotot” lienevät mahdollisia vain, jos sijoittaminen on martingaaliperiaatteista, jossa uusilla sijoitussummilla kurotaan aina kiinni vanhoja tappioita. Tällainen pyramidi kuitenkin romahtaa siihen, että vaikka martingaalin odotusarvo on vakio tietyllä halutulla tasolla, sen varianssi on kuitenkin ääretön, jolloin mahdollisia tappioita ei ole mitenkään rajattu muuhun kuin sijoitusrahojen ja luoton loppumiseen. Tämä on kuitenkin sivujuonne varsinaisesta asiasta …

    On nimittäin niin, että eläkemaksut eivät ole sijoituksia vaan sosiaalivakuutuksia. Sosiaalisia siksi, että ne ovat pakollisia kuten verot ja vakuutuksia siksi, että niissä varaudutaan tiettyihin vakuutustapahtumiin. Jos mikään vakuutustapahtuma ei realisoidu, maksun menettää ja eläkkeiden tapauksissa ne menevät yhteiseen hyvään. Jos vakuutustapahtuma realisoituu, saa järjestelmästä rahaa ulos, joskus paljonkin enemmän kuin sinne on maksanut. Eläkevakuutusjärjestelmän vakuutustapahtumia ovat mm. korkea ikä (yleisin), sairastuminen, työttömyys ja konkurssit, vammautuminen tai perheellistyminen eli kaikki, mitkä uhkaavat viedä työkyvyn tai kyvyn jatkaa itse yritystään. Tästä syystä niitä maksetaan. Niissä joudutaan tekemään kuitenkin tulontasauksia, koska kaikkein pienimmät palkat eivät kerrytä riittävästi eläkettä, joka riittäisi minkäänlaisiin perustarpeisiin. Toimeentulotukea paremmaksi ratkaisuksi on keksitty takuueläke, joka tarkoittaa summaa, joka maksetaan vähimmäiseläkkeenä. Se voi koostua joko kansaneläkkeestä tai kansaneläkkeestä ja työ/yrittäjäeläkkeestä osittain. Työeläke on kansaneläkettä arvokkaampaa, koska nykyään vain ensinmainittua saa enää nostaa Suomesta ulkomaille. Tämä muuttui varsin hiljattain.

    Välillä monet ihmettelevät, miksi tällaiset budjetissa kalliit rahoitushimmelit on kuitenkaan perustettu ensi sijassa. Joissakin maissa ei ole eläkejärjestelmää ja aikanaan ei Suomessakaan. Yhteiskunnissa, joissa ei ole eläkejärjestelmää on usein nuorten aikuisten velvollisuutena elättää paitsi lapsensa, myös suvun vanhukset kun ovat ikänsä ja terveydensä puolesta joutuneet työkyvyttömiksi. Aikanaan tämä siis oli tavallista maatalousyhteiskunnissa. Muutos tähän tuli kun sotien jälkeen teollistumisen myötä väkeä alkoi muuttaa entistä enemmän kaupunkeihin töiden ääreen. Tämä hajotti suurperheet ja yhä useammin suvun nuoret ja vanhukset jäivät eri paikkakunnille asumaan. Kaupungeissa ei myöskään ollut maatalouden kaltaista elintarvikeomavaraisuutta. Tämä sai ammattiliitot vaatimaan, että työntekijöillä tulee olla kaupungeissa sosiaaliturva ja vanhuuden turva ja sitä varten neuvottelemalla sovittiin eläkejärjestelmän ja työttömyysvakuutusjärjestelmän perusteista.

    Yrittäjien eläkejärjestelmää kehitettäessä yrittäjillä ei ollut yhtä vahvaa liittojen tai järjestöjen edustusta, joten järjestelmä jäi lähtökohtaisesti reikäisemmäksi kuin työeläkejärjestelmä (TyEL) tai maatalousyrittäjien eläkejärjestelmä (MyEL). YEL-järjestelmän kipuilut ovat poliittista, rahoituksellista ja teknisistä veloista, joihin ei aikanaan puututtu ajoissa.