Viime ja nykyinen hallitus ovat uudistaneet koulutuspolitiikkaa monilla tavoilla, Marinin kauden merkittävä saavutus oli toisen asteen koulutuksen saattaminen pakolliseksi, jolloin valtio korvaa oppimateriaalit, kun taas Orpon hallitus on kohdistanut sekä koulutukseen ja opintososiaalisiin etuuksiin jyrkkiä leikkauksia.
On selvää, että hintalapusta huolimatta Marinin hallituksen uudistus tuli tarpeeseen oikeansuuntaisena, koska leikkaaminen jokseenkin kaikkialta ei ainakaan edistä koulutuksen laadun parantamista. Toisaalta järjestelmässä on valuvikoja, jotka ovat kehittyneet siihen pidemmällä aikavälillä ja joita myöskään Marinin toisen asteen uudistus ei korjannut.
Yksi perusongelma on se, että peruskoulusta pääsee läpi liian vähillä taidoilla. Jopa luku-, kirjoitus- ja laskutaito saattaa olla erittäin puutteellinen ja siitä huolimatta kertaakaan ei jää luokalle, saa ehtoja tai joudu kymppiluokalle. Tälle pohjalle on huono rakentaa mitään ja pitkäaikaistyöttömyysriski on erittäin korkea. Jotkut voivat myös päästä lukioon huonoilla taidoilla ja valita siellä jatko-opintosyistä pitkän matematiikan. Lopputuloksena se, että pahimmillaan lukio jää kesken kun siellä ei pärjää ja mitään ammattiakaan ei ole tultu hankkineeksi.
Toinen pienempi ongelma koskee korkea-astetta. Yksi on se, että vaikka ammattikorkeakoulututkinnot rinnastetaan kandidaatintutkintoihin ja ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot maisterintutkintoihin, verratessa näitä yliopistojen oppimääriin, huomataan, että monien ammattikorkeakoulujen vaatimustaso on heiveröinen. Matematiikassa ja insinööriaineissa ei välttämättä päästä kovin paljoa, jos lainkaan, lukion vaatimustason yläpuolelle. Tämäkin voi näkyä työmarkkinaongelmina.
Tutkin seuraavassa korjaavia toimenpiteitä, joiden kustannustaso ei mielellään ylittäisi Marinin hallituksen loppupuolen mukaista standardia, koska valtiontalouden tilanne on tiukka ja rahaa ei voi koulutukseenkaan lisätä ympäriinsä eri kohteisiin vaikutusarvioita tutkimatta.
Yksi perusasia on siis peruskoulun vaatimustason korottaminen. Jos alkaa näyttää siltä, että osa oppilaista etenee liian hitaasti tai ei lainkaan esimerkiksi puutteellisen kielitaidon takia, heille on tarjottava apuopetusta ja normaaliin opiskelutasoon yltävien oppilaiden on saatava työrauha. Häiriköinti ja turha mobiililaitteiden näprääminen vievät monesti motivaation kaikilta. Tukiopetusta on tarjottava niin aikaisin, että ehtoihin tai luokalle jättämisiin ei jouduta kuin viimesijaisina keinoina. Kymppiluokkaa tai vastaavaa järjestelyä kuitenkin tulisi tarjota aktiivisesti, jos on alusta alkaen selvää, että oppilas ei selviä toisen asteen koulutuksesta. Luku-, kirjoitus- ja laskutaidon riittävästä omaksumisesta on aina huolehdittava.
Peruskoulun ja toisen asteen materiaalikulut ovat nykyisellään huomattavat. On kuitenkin koululaisten oikeuksien kannalta tärkeää, että ne rahoitetaan julkisista varoista eikä käydä vanhempien kukkarolla. Peruskoululaiset ja toista astetta aloittavat ovat liian nuoria, jotta heidän voisi odottaa elättävän itseään työllään, koska työnteko voi vain sotkea koulunkäynnin sen kriittisessä vaiheessa. Tästä syystä oppimateriaalien kustannussäästöihin tulee pyrkiä soveltamalla avoimilla lisensseillä olevaa oppimateriaalia, kuten huolella tarkastettua wikisisältöä tai vapaaehtoisvoimin teetätettyjä materiaaleja, joita on ollut saatavissa ainakin matematiikasta aikapäivää. On kestämätöntä, jos pieni oppikirjavihkonen maksaa yli kaksikymppiä ja niitä on oppilailla roppakaupalla.
Toinen aste tulisi uudistaa radikaalisti niin, että varmistettaisiin tehokkaammin ammattipätevyyden saavuttaminen. Tähän vastataan parhaiten ammattilukiojärjestelmällä. Niissä kaikki suorittavat yleissivistävän moduulin I, jossa täydennetään peruskoulun oppimäärää jonkin verran. Näitä opintoja suoritettaisiin noin vuosi. Sen lisäksi tulisi suorittaa joko yleissivistävä moduuli II, joka vastaa loppua lukion oppimäärää tai ammatillinen moduuli, joka vastaa tiettyä ammattitutkintoa. Nämä moduulit saisi suorittaa myös yhdistettynä, jolloin tutkinnon kokonaispituus menee noin nelivuotiseksi.
Edellä esitetyssä järjestelmässä keskeinen idea on, että jos peruskoulusta on valmistuttu tiettyä tasoa kuten 8:n lukuaineiden keskiarvoa vaatimattomammin, ammatillisen moduulin poisjättäminen olisi kielletty. Tässä ennakoidaan sitä, että pelkät yleissivistävät opinnot menisivät sen verran heikosti, että edellytykset jatkaa ammattikorkeakouluun tai yliopistoon pelkästään niillä olisivat keskinkertaista huonommat. Tällöin lopputuloksena on toisen asteen tutkinto ilman ammattipätevyyttä ja jatkokoulutuspaikkaa ja mahdollisesti työttömyyttä ja lukuisia välivuosia. Ideana on, että mahdollisimman moni, joka tarvitsisi, saisi ammatin jo 20. ikävuoteen mennessä. Vaikka ammatillinen moduuli tulisi joillekin pakolliseksi, ei se estäisi kaksoistutkinnon tekemistä.
Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutustarjontaa on käytävä läpi niiden tason osalta ja heikoimpiin opetussuunnitelmiin puututtava. On myös tarkasteltava eri alojen työllistämisvaikutuksia ja sisäänoton tulee olla kapeampaa aloille, joissa voidaan hyvällä syyllä olettaa olevan korkea valmistuneiden työttömyys. Tämän tarkastelun tulee koskea myös yliopistotutkintoja.
