Kansanedustajilla täytyy olla varaa hoitaa tehtäväänsä

Written by

in

Viime aikojen järjestörahoituskeskustelussa on noussut esiin pakastevirat eli kansan keskuudessa ”hillotolpat”, joilla tarkoitetaan julkisen sektorin tai kolmannen sektorin virkoja ja johtaja-aseman töitä, joihin usein palkataan esimerkiksi aiempia ministereitä tai eduskunnasta pudonneita kansanedustajia puolueläänityksinä. Tällaisia nimityksiä on nykyään massatyöttömyyden oloissa paheksuttu. Samoin on arvosteltu kansanedustajien sopeutumisrahoja ja sopeutumiseläkkeitä, kuten kulukorvauksiakin. Sopeutumiseläkkeet onkin arvostelun seurauksena lakkautettu ja oikeutta sopeutumisrahaan jatkuvasti heikennetty.

Tässä keskustelussa monilta unohtuu se, että kansanedustajat ovat ihmisiä ja heillä on oltava järkevä toimeentulo sekä edustustoimensa aikana että välittömästi sen jälkeen. Sopeutumisraha on julkinen ja näkyvä tapa hoitaa asia, pakastevirat hieman epämääräisempi. Eduskunta on Suomen ylin päättävä elin ja hyväksyy kaiken uuden lainsäädännön ja lakien muutokset. Ei ole asiallista, jos näin arvokkaaseen tehtävään valitut olisivat riippuvaisia sivutöistä ja kautensa aikaisen yksityisen rahoituksen anomisesta, mikä olisi tilanne, jos sopeutumisrahajärjestelmää, riittävää palkkiota ja kulukorvauksia kauemmista maakunnista kotoisin oleville kansanedustajille ei olisi. Sellainen vaarantaisi demokratian perusperiaatteet.

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *