Piraattipuolue

Piraattipuolueen logo
Piraattipuolueen logo

Piraattipuolue on suomalainen tietoyhteiskunta- ja kansalaisoikeusmyönteinen puolue, jonka jäsenenä olen ollut keväästä 2012 asti, jonka listalla olin ehdokkaana saman vuoden kunnallisvaaleissa ja jonka sisällä olin ehdolla europarlamenttivaaliehdokkaaksi vuoden 2014 kesäkuun europarlamenttivaaleihin, mutta putosin ehdokaslistalta sisäisessä jäsenäänestyksessä vuoden 2013 kesäkuussa. Puolueemme pyrkii lainsäädännön kautta vaikuttamaan tekijänoikeus- ja patenttilainsäädännön epäkohtien korjaamiseen, vastustaa Internetin sensuuria ja haluaa vaikuttaa myös yleiseurooppalaisessa politiikassa järkevän ja taloudellisen hallintotavan toteutumiseksi.

Olen toiminut kaudella 2013 puolueemme Uudenmaan piirijärjestön hallituksessa rivijäsenenä ja tammikuusta syyskuuhun 2014 kestäneellä kaudella piirin varapuheenjohtajana. Syyskuun 21. päivä Uudenmaan Piraatit järjesti ylimääräisen jäsenkokouksen, jossa en enää asettunut ehdolle uuteen piirihallitukseen, joten olen sittemmin jatkanut rivijäsenenä.

Piraattipuolueen pääasialliset tunnusvärit RGB-koodeineen, ovat:

Violetti: #8031a7
Oranssi: #ff8200

Piraattipuolueen apuvärit RGB-koodeineen, ovat:

Musta: #000000
Vihreä: #b7bf10
Keltainen: #fedb00
Sininen: #0086bf
Punainen: #ba0c2f