Kuntavaalit 2021

Olen ehdolla Suomen sosialidemokraattisen puolueen listalla Espoossa kuntavaaleissa 2021. Toimin itse tällä hetkellä Etelä-Espoon sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunnassa, SDP:n Espoon kunnallisjärjestön hallituksessa ja edustajistossa ja SDP:n Uudenmaan piirin varaedustajana. Lisäksi kuulun Työväen sivistysliiton Espoon ja Kauniaisten opintojärjestön hallitukseen, jossa osallistun yleissivistystä ja työelämätaitoja vahvistavien kurssien laatimiseen. Ks.

Kuntavaalien tavoitteenani on nauttia äänestäjien luottamusta niin paljon, että voisin toimia tänä vuonna 2021 valittavassa Espoon kaupunginvaltuustossa vahvana vaikuttajana Espoon ja espoolaisten hyvinvoinnin eteen.

Ei ole yhdentekevää, ketä äänestää! Kaupunginvaltuustossa päätetään esimerkiksi viime kädessä Espoon kaupungin kaavoituksesta, mikä vaikuttaa siihen, millaisia asuntoja ja kulkuväyliä ja millaista joukkoliikennettä Espoossa on ja siten epäsuorasti työmatkojen sujuvuuteen. Kaupunginvaltuutetut voivat vaikuttaa paljon myös siihen, kuinka hyvin Espoossa pääsee perusterveydenhoitoon, varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja toisen asteen oppilaitoksiin. Espoossa on myös Aalto-yliopiston päärakennus sekä Laurea- ja Metropolia-ammattikorkeakoulujen toimipisteet, joten Espoo on siten myös arvostettu suomalainen ja kansainvälinen yliopistokaupunki.